28.3.2000

Porin käräjäoikeuden tuomio 14.10.1998

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän rangaistusvaatimuksesta selvitetyksi, että A, joka oli syntynyt 12.1.1980, oli 5.10.1997 tehnyt ruumiillista väkivaltaa B:lle potkaisemalla tätä kerran päähän siten, että potku oli osunut B:n leukaan. B oli potkun voimasta kaatunut seisovilta jaloiltaan asfaltoituun pihaan ja lyönyt päänsä. Samalla A oli huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman. B oli saanut päähänsä kovankalvon alaisen verenvuodon, johon hän oli kuollut. Koska A:n potku oli ollut voimakas ja osunut B:lle yllättävästi B:tä leukaan, pahoinpitelyä oli, huomioon ottaen tekotavan raakuus, kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. B:n kuolema oli tekotapa huomioon ottaen aiheutunut karatea harrastaneen A:n törkeästä huolimattomuudesta. Myös kuolemantuottamusta oli kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 6 §:n 1 momentin ja 9 §:n sekä 3 luvun 2 §:n nojalla nuorena henkilönä törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta yhteiseen 1 vuoden 10 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Käräjäoikeus otti rangaistuksen pituutta harkitessaan huomioon paitsi A:n iän myös sen, että A:lla ei ollut aikaisempia rikosrekisterimerkintöjä ja että pahoinpitely oli kestänyt vain hetken. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että tekojen vakavuus ja moitittavuus huomioon ottaen oli painavia syitä määrätä rangaistus ehdottomana. Myös yleinen lainkuuliaisuus vaati rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana.

Turun hovioikeuden päätös 10.5.1999

A valitti hovioikeuteen. A katsoi syyllistyneensä törkeän pahoinpitelyn sijasta ainoastaan pahoinpitelyyn ja vaati, että syyte enemmälti hylätään. Lisäksi A vaati, että hänelle tuomittua vankeusrangaistusta alennetaan ja että se määrätään ehdolliseksi.

Hovioikeus totesi, että se oli päättänyt toimittaa asiassa 10.5.1999 pääkäsittelyn, jonne A oli määrätty saapumaan henkilökohtaisesti uhalla, että valitus jää sillensä. A oli jäänyt saapumatta pääkäsittelyyn. Tämän vuoksi hovioikeus jätti oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n nojalla valituksen sillensä.

Perustelut

A on hovioikeudessa vaatinut, että hänen katsotaan syyllistyneen törkeän pahoinpitelyn asemesta pahoinpitelyyn ja että syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta joko hylätään tai hänen katsotaan syyllistyneen ainoastaan kuolemantuottamukseen. Lisäksi A on vaatinut, että hänelle tuomittua vankeusrangaistusta alennetaan ja että se määrätään ehdolliseksi.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:n 1 momentin mukaan valitus jätetään sillensä, jos valittaja on jäänyt pois hovioikeuden pääkäsittelystä. Saman lain 12 luvun 29 §:n mukaan poisjääneeksi katsotaan asianosainen, joka huolimatta siitä, että hänet on määrätty saapumaan henkilökohtaisesti tuomioistuimeen, käyttää asiamiestä sijastaan, vaikka hänellä ei ole laillista estettä.

Hovioikeus on kutsunut A:n pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti uhalla, että jos hän jää ilman laillista estettä saapumatta, valitus jää sillensä. A on ollut hänelle asetetusta uhasta huolimatta ja laillista estettä ilmoittamatta asiamiehen edustamana pääkäsittelyssä. Kun A on siten jäänyt pois pääkäsittelystä, hovioikeus on jättänyt A:n valituksen sillensä.

A on katsonut hovioikeuden menetelleen virheellisesti, kun se ei ollut pääkäsittelyssä tutkinut vaatimuksia rangaistuksen alentamisesta ja sen määräämisestä ehdolliseksi, vaikka näiltä osin asia olisi voitu ratkaista A:n henkilökohtaisesta poissaolosta huolimatta.

Hovioikeuden päätös vastaa A:lle tiedoksiannetussa kutsussa poissaolon varalta asetettua uhkaa, joka perustuu oikeudenkäymiskaaren säännöksiin. Jättäessään A:n valituksen kaikilta osin tutkimatta, hovioikeus on menetellyt oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 29 §:n ja 26 luvun 20 §:n 1 momentin mukaisesti eikä siis A:n väittämin tavoin virheellisesti.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.